2011

19. Jyväsjärvi-soutu kisattiin yli 30 joukkueen voimin

Sää suosi tämänkin vuoden Jyväsjärvi-soutua, jossa oli mukana 4 joukkuetta enemmän viime vuonna ja jopa 6 joukkuetta enemmän kuin kaksi vuotta aiemmin. Joukkueista yhä useampi haluaa soutaa kuntosarjassa, jossa olikin tänä vuonna enemmän joukkueita kuin kilpasarjassa. Soututapahtuma on ollut sään haltijoiden suosima jo pitkään ja toivotaan että näin jatkuu ensi vuonnakin.

Jyväsjärvi-soudusta on tullut monelle joukkueelle jo pitkä perinne, mutta tänä vuonna oli mukana myös paljon ensikertalaisia, joille perinne on vasta alkamassa. Metsäliiton joukkue oli mukana kolmen vuoden tauon jälkeen ja joukkueen kippari Jarmo Viinikainen kiitteli järjestäjiä hyvästä tapahtumasta ja totesi, että hauskaa oli.  Metsäliitto saikin kootuksi kovakuntoisen porukan, joka suoriutui soudusta oikein ripeästi.

Safematicin joukkue on ollut usein mukana ja joukkue souti nyt 6. kerran. Joukkueen kokoaja Silja Salmijärvi antoi myös järjestäjille kiitosta mukavasta tapahtumasta. Joukkueen kokoon saaminen oli teettänyt hieman työtä, mutta vaiva toivottavasti kannatti. Joukkue souti erinomaisesti ja vietti kisan jälkeen yhdessä iltaa Alban terassilla.

Energiakolmion joukkue on ollut mukana vuodesta 2004 ja soutaminen oli yhä mukavaa joukkueen yhteyshenkilön Anne Mönkkösen mielestä. Myös Annelta tuli järjestäjille kiitosta tapahtumasta. Yksi uskollisimmasta mukana olleista joukkueista on Fysio Center. Joukkue on vähän epävarma siitä, onko takana 10 vai 11 soutukertaa. Joukkueen sielu Susanna Antikainen laittoi kisan jälkeen viestiä, jossa hän totesi mm.: ” Tänä vuonna meille sattui kyllä todella huono onni veneen suhteen. Soutamisesta ei meinannu tulla yhtään mitään kun jalkaremmit eivät pysyneet kiinni osalla lainkaan. Aika hyvin hapotti omaakin pakaraa kun yhdellä jalalla soudin ;) eli ensi vuonna varaukseen meille kyllä parempi paatti kiitoos.”

Yhdettätoista kertaa soudussa oli myös Kuokkalan alueseurakunnan joukkue. Alkuaanhan joukkue aloitti soudun nimellä Kirkko Kuokkalaan, mutta viime vuosina nimi on ollut Kuokkalan kirkko.  Joukkueen soututaito on karttunut vuosien varrella ja tänä vuonna joukkue souti kautta aikojen parhaimman aikansa. Joukkueen yhteyshenkilö Tiina Korhonen toteaa: ” Tästä on hyvä jatkaa. Meidän pitäisi hankkia oma vene niin voitaisiin harjoitella etukäteen.”

KuntoRiihen kapteeni Jarkko Puranen laittoi tapahtuman jälkeen viestin, jossa hän toteaa:  ” Kiitosta vaan järjestävälle taholle mukavasta ja onnistuneesta soututapahtumasta. KuntoRiihi oli nyt ekaa kertaa mukana, jatkossa olisi tarkoitus olla säännöllisesti. ” – Soutukisakokemus oli joukkueelle selvästi mieluinen.

Metsä-Multian Seppo Marttinen ehdotti, että järjestäjät kuvaisivat kaikki joukkueet. Tämä olisi yksi keino kerätä vähän lisää rahaakin järjestelyvaivoista. Joukkueiden iloisista kasvoista, ilmeistä ja osin vaatetuksesta saisikin mukavia kuvia.

Terveystalo oli Jyväsjärvi-soudussa mukana ensimmäistä kertaa. Terveystalo on Vihtavuoren Pamauksen jälkeen toinen joukkue, joka on soudun historian aikana saanut liikkeelle saman tien kaksi joukkuetta. Millä keinolla näin paljon saadaan soutajia liikkeelle samasta työpaikasta? Tätä voi kysellä Samuli Piggiltä.

Sonaatti on ollut mukana myös lukuisia kertoja. Sonaatinkin soutu sujui tänä vuonna entistä ripeämmin, vaikka venekunta saapuikin ensimmäisestä erästä maaliin ”vene vettä puolillaan”. Joukkue naureskelikin, että sen pitäisi saada ajasta vähennystä vesilastin vuoksi. Vene jäikin seuraavassa erässä rantaan tyhjentämistä varten ja veneen tulppa kiinnitettiin hieman paremmin seuraaviin eriin – ja veneeseen laitettiin mukaan äyskäri.

Puhkupillien joukkueen Jouni Potila oli tyytyväinen Jyväsjärvi-soutuun. Kirkkovenesoutu oli kokemuksena koko porukalle uusi. Kolme joukkueen jäsentä sai  lyhyen opetustuokion soutuun teoriassa muutama päivä ennen tapahtumaa. Jouni toteaa soudusta ja itse tapahtumasta seuraavaa: ” Kiitokset vielä mukavasta ja erittäin harrastelijamyönteisestä soututapahtumasta kaikkien puhkujen puolesta! Toivottavasti näemme jatkossa kirkkovenesoudun lisäksi vielä myös musiikin merkeissä.” – Toivottavasti moni soutaja löytää nyt tiensä Puhkupillien konserttiin. – Soututapahtuman aluksi soittajat esittivät Ville Huovisen tapahtumaa varten säveltämän fanfaarin ja soittokunta soitti myös toisen Villen varta vasten Jyväsjärvi-soutua varten säveltämän kappaleen ”Kirkkovene”. Ensi vuonna puhkujen soitto pyritään saamaan paremmin kuuluviin siihen aikaa, kun yleisömeri on vallannut lähtöalueen ja Alban terassin. Järjestäjien puolesta kiitokset Puhkupilleille ennakkoluulottomasta mukaantulosta ja siitä ilosta, riemusta ja yhteishengestä, joka heidän joukkueestaan heijastui ja toi hyvää mieltä sekä katselijoille että muille joukkueille.

Vihtavuoren Pamauksen Ilkka Riikonen arveli, että heidän joukkueensa on ollut mukana koko ajan. – Ensimmäinen soutuhan järjestettiin 17.5.1993 alkuaan lukiolaisille tarkoitettuna tapahtumana. Kun lukiolaisjoukkueita ei ilmoittautunut, hommasi KENSUn silloinen johtokunta omat työpaikkansa tai jonkun muun porukan soutamaan. Vuoden 1993 kisassa olivat mukana Jyväskylän yliopiston fyysikot, KENSU, Otava, Nenäinniemi-tiimi, VTKK (nykyisin Tieto), Riskiryhmä ja Jyväskylän terveysvirasto  eli KENSUn joukkue on ainoa, jolla tulee ensi vuonna täyteen 20 soutukertaa. Vihtavuoren Pamaus tuli mukaan soutukisaan – ja auttamaan samalla järjestelyissä vuonna 1994. KENSUlaiset kiittävät ennen kaikkea Ilkkaa korvaamattomasta avusta vuosien varrella. Ilkka itse toteaa: ” Kiitos myös järjestäjille kisoista. Itsellä kohta sellainen mieli että olisi kiva tulla vain kisoihin ja unohtaa veneet ja poijut ja kaikki muu kun soutu. Sitten vielä kun nytkin olin kolmessa veneessä niin senkin voisin jättää pikkuhiljaa nuoremmille. ”   Ilkka toteaa kuitenkin, että kukaan ei ole pakottanut häntä olemaan niin monessa asiassa mukana Jyväsjärvi-soudussa. Kiitän Ilkkaa korvaamattomasta avusta vuosien varrella, sillä hän on kuljettanut useimmiten KENSUn ViPalta lainaamat veneet ja poijut Jyväsjärven rantaan ja sieltä pois.

Tänä vuonna sattui tavallista enemmän välinerikkoja. Muutama airo katkesi ja hankain lähti irti, mutta peräsimet pysyivät paikallaan. Jyväskylän yliopiston hallintokeskus souti melkein koko matkan 13 soutajalla parantaen kuitenkin aikaansa useita minuutteja edellisestä vuodesta. Joukkueen jäsenet Anu Mustonen ja Tapio Anttonen suorittivat sujuvasti paikan vaihdon kääntöpaikassa eli Anu siirtyi huilaajaksi ja Tapio soutajaksi. Hieman saivat ulkokaarteen muut soutajat käyttää papuaan kääntämiseen, kun kaksi soutajaa oli samaisesta ulkokaarteesta pois rivistöstä – mutta pysyivät sentään veneessä kyydissä. Joukkueelle kävi vielä haaveri rantautumisvaiheessakin, kun yksi soutajista venähdytti lähes parantuneen nilkkansa uudestaan poistuessaan veneestä.

Omasta puolestani kiitän kaikkia osallistujia sekä oivallista, monivuotista ja osin uudistunuttakin talkoolaisväkeä, joka oli kanssani toteuttamassa Jyväsjärvi-soutua. Tapahtuma työllistää kohtalaisen paljon jossain vaiheessa, mutta kisan mukava tunnelma ja äärettömän mukavat ja monitaitoiset talkoolaiset saavat minunkin kesäkauteni todella alkamaan soutupäivänä. -  Mitäpä olisi kesäkuu ilman Jyväsjärvi-soutua ja soudun jälkeistä järjestäjien pizzan syöntiä Alban terassilla. Ensi vuonna taitaa minulla ja miehelläni tulla täyteen 20 vuotta Jyväsjärvi-soutua. Kesää ei siis tule ilman soutua ja soutua ei tule ilman iloista talkooporukkaa ja Vihtavuoren Pamaus- ja Huhtasuon Hiihto 2000 –seuroja – KENSUn ystäväseuroja.

Kiitos te kaikki yli 500 soutajaa ja reilu 20 talkoolaista!

Anneli Mörä-Leino
Kilpailun johtaja

Ja tässä vielä tulokset:

Kilpasarja

1.       Controlteam                                        18:49

2.       Metsä-Multia                                        18:53

3.       Vihtavuoren Pamaus 1                          18:58

4.       Metsäliitto                                            19:08

5.       Joutsan Soututeam                               19:14

6.       Metso Paper                                         19:31

7.       Skanska                                              19:40

8.       Safematic                                            20:00

9.       Vihtavuoren Pamaus 2                          20:02

10.   NCC Rakennus                                       20:10

11.   Symmin Soutajat                                    20:18

12.   UPM vaneritehdas                                   20:23

13.   YIT-rakennus                                         20:53

14.   KENSU                                                   21:14

15.   Energiakolmio                                         21:35

16.   Metso Foundries                                      21:39

Kuntosarja

1.       Puolustusvoimien Johtamisjärjestelmäkeskus        21:27

2.       Harvia                                                               21:43

3.       Jyväskylän koulutuskuntayhtymä                         21:52

4.       Kuokkalan Kirkko                                               22:18

5.       Jyväskylän Liikenne Oy                                       22:32

6.       JY/Hallintokeskus (JY)                                         22:44